Linkit
Palaute
Lisenssin maksu
Kuvagalleria
Tapahtumakalenteri
Keskustelupalsta
 Kilpailutoiminta

Kilpailut Suomessa

Suomen Cheerleadingliitto järjestää vuosittain lajin Suomen mestaruus -kilpailut aikuisille ja junioreille Helsingissä. Samana viikonloppuna järjestetään myös minien Super Cheer -kilpailu. Vuoden aikana järjestetään myös muita kilpailuja.

Vuosittain järjestettävät kilpailut:

  • May Madness -kilpailut (toukokuun alku)
  • Syyskilpailut (syyskuun loppu / lokakuun alku)
  • SM-karsintakilpailut (lokakuun loppu / marraskuun alku)
  • SM-kilapilut (marraskuun loppu / joulukuun alku)

 

Kansainväliset kilpailut

Suomen Cheerleadingliitto on jäsenenä European Cheerleading Associationissa (ECA), jonka jäsenmaat järjestävät vuosittain lajin EM-kilpailut. Suomen Cheerleadingliitto kuuluu myös kansainväliseen kattojärjestöön International Cheer Unioniin (ICU), joka järjestää lajin MM-kilpailut.

EM-kilpailut järjestetään vuosittain heinäkuussa. Suomen Cheerleadingliitto myöntää edustusoikeuden EM-kisoihin Suomenmestaruuskilpailujen sijoitusten perusteella.

MM-kilpailut järjestetään vuosittain huhtikuussa. MM-kisojen edustusoikeus määräytyy kutsukilpailujen perusteella.

 
 © 2012 West Coast Vikings Cheerleaders SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu