Linkit
Palaute
Lisenssin maksu
Kuvagalleria
Tapahtumakalenteri
Keskustelupalsta
 Lajin historia

Cheerleadingin historia alkoi Yhdysvaltojen itärannikon yliopistoissa 1880-luvulla. Yksi tunnetuimmista lajin syntysijoista on Princetonin yliopisto New Jerseyn osavaltiossa, josta toiminta vietiin Minnesotan yliopistoon. Laji alkoi epämuodollisena oman urheilujoukkueen kannustamisena. Urheilukilpailussa katsomossa kannustaneet miehet saattoivat innostua niin, että hyppäsivät katsomon eteen huudattamaan muitakin oman joukkueen puolesta. Tämän jälkeen peleihin ryhdyttiin valitsemaan "huudon johtajia" (yell leaders), jotta yleisö kannustaisi omiaan enemmän.

 

Amerikkalaisen jalkapallon kasvattaessa suosiotaan 1920-luvulla, myös cheerleading kasvoi hurjaa vauhtia. Tuolloin huutoihin alettiin myös lisätä pieniä stuntteja, liikkeitä ja akrobatiaa.

 

Kaikki cheerleaderit olivat aluksi miehiä. 1940-luvulla tilanne muuttui, kun toisen maailmansodan aikaan naisten määrä kannustusjoukoissa yleistyi miesten sotiessa. Sodan jälkeen cheerleadingissa tulivat muotiin erilaiset akrobaattiset voimisteluliikkeet ja nostot.

 

Cheerleadingin kilpailutoiminta yleistyi Yhdysvalloissa 1970-luvulla. Ensimmäiset kilpailut järjestettiin high school- ja yliopistojoukkueille.

 

1980-luvulla kilpailuihin kehiteltiin tiukat säännöt muun muassa turvallisuusnäkökohtien vuoksi. Tällöin laji alkoi levityä muihinkin maihin, myös Suomeen.

 

 

Cheerleadingin tulo Suomeen

 

Suomeen laji tuli 1980-luvun alussa Yhdysvalloissa vierailleiden vaihto-oppilaiden ja amerikkalaisten elokuvien mukana. Ensimmäiset cheerleaderit olivat Suomeen perustettujen amerikkalaisen jalkapallon seurojen satunnaisia kannustusryhmiä, jotka koostuivat pelaajien siskoista ja tyttöystävistä. Ensimmäisenä vakituisen toiminnan aloittaneena cheerleading-ryhmänä voidaan pitää Turun Trojansin cheerleadereitä vuonna 1983.

 

Ensimmäiset cheerleadingin SM-kilpailut järjestettiin toukokuussa 1985 Helsingin Pallokentällä. Voiton jakoivat Turun Trojansin cheerleaderit sekä Tampereen Amerikkalaisen Jalkapalloseura Rocksin tanssiryhmä Rockettes. Kilpailutoiminnan taso kohosi nopeasti, ja lajiin tuotettiin ulkomailta vierailevia valmentajia. Laji laajeni 1990-luvulla myös junioritoimintaan.

 

Cheerleadingseurat olivat vuoteen 1995 saakka Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton jäseniä, mutta vuonna 1995 lajille perustettiin oma yhdistys Suomen Cheerleadingliitto ry (SCL). SCL:ssä on jäseninä lähes 40 cheerleadingseuraa, joissa on 3 700 jäsentä. Suurin osa harrastajista on tyttöjä ja naisia, mutta lajissa kilpailee naisten ja miesten sekajoukkueita sekä juniori- että aikuisten tasolla.

 

Tällä hetkellä kilpacheerleadingin taso on Suomessa todella kova lajin suosio kasvaa jatkuvasti. Suomalaiset joukkueet pärjäävät maailmalla erinomaisesti niin EM- kuin MM-kilpailuissakin.

 
 © 2012 West Coast Vikings Cheerleaders SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu